sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Myytti 1.5 purukalusto evoluution todisteena

Purukalusto mainitaan usein oppikirjoissa todisteena evoluutiosta. Niin myös Otavan 9. luokan koulukirjassa "Ihminen", s. 128 olevassa kuvassa, jossa evoluution todisteena esitetään surkastumien joukossa terävät kulmahampaat sekä viisaudenhampaat.

Kirurgi Mikko Tuuliranta toteaa kirjassaan "Koulubiologian analyysi - evoluutio-opetus puntarissa" s.159 näin:

"Terävät kulmahampaat: Miksi ihmisellä ei saisi olla teräviä kulmahampaita, vaikka hänet olisi luotu suoraan ihmiseksi? Terävät kulmahampaat ovat käytännölliset, jopa tarpeelliset, jos saa pureskella esimerkiksi puolikuivaa, sitkeää leipää tai porkkanaa. Ovatko terävät hampaat petojen ja apinoiden yksinoikeus? Olisimmeko kehittyneempiä, jos kulmahampaamme olisivat tylsät?"

"Viisaudenhampaat: Ne lienevät jonkinlainen surkastuma tai kehityshäiriö - mutta sehän todistaa devoluutiosta eli taantumisesta, ei evoluutiosta. Monilla nykyihmisillä leukaluu on niin surkastunut, että takimmaisille poskihampaille ei tahdo olla tilaa ja hampaan kasvu häiriintyy. Fossiilitutkijat ovat todenneet, että esim. neandertalinihmisellä ei ollut näitä ongelmia, koska hänen leukaluunsa oli kehittynyt. Myös hänen kallonsa oli pitkulaisempi, koska takaraivokuopassa sijaitsevat pikkuaivot olivat suuremmat. Siksi hänen motoriikkansa ja tasapainonsa olivat ilmeisesti kehittyneemmät kuin nykyihmisen. Geneetikko James Crow'n mukaan "luolamies oli rautaa"."

Crow'n mukaan nykyihmisen geneettinen rappio on edennyt pelottavan pitkälle.

Myytti 1.5 purukalusto evoluution todisteena: kumottu. Kulmahampaiden terävyys ei todista evoluutiosta. Niistä on ollut aina ihmiselle hyötyä ja ne ovat edelleen hyödylliset. Mikään ei pakota meitä ajattelemaan, että terävät kulmahampaat olisivat kehittyneet jostakin tylpästä versiosta tai että ne olisivat periytyneet eläimiltä ihmisille. Viisaudenhampaat puolestaan todistavat devoluutiosta eli että ihminen rappeutuu eikä kehity. DNA tutkimus on paljastanut että ihmisen perimä rappeutuu nopeasti ja rappeutumisen syyt ovat olleet aina olemassa. Tämän DNA tutkimuksen tekemän havainnon mukaan ihminen on aina rappeutunut eikä ole koskaan kehittynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.